Oerthin Riimut ja Taikamerkit

Alla ovat listattuna eräät Flaneassin ihmisten yleisimmin käyttämät riimut ja taikamerkit. Kukaan ei ole enää varma, minkä muinaisen sivilisaatioiden luomuksia nämä ovat. Näinä myöhempinä aikoina riimuja käyttävät lähinnä taiankäyttäjät sekä Thillonrian barbaarit.

Ensimmäisen, Flanaessin riimuja käsittelevän listan jälkeen ovat listattuna Hepmonalandin mantereella käytetyt riimut. Näistä merkeistä ei Flanaessin asukkailla ole mitään tietoa


Kääpiöillä ja haltioilla on omat riimunsa, joiden merkitykset ja voimat eivät ole yleisessä tiedossa ja joita ei ulkopuolisille opeteta. Näitä riimuja ei siten tässä listassa näytetä.

Kirjoituksen ohella riimuja käytetään ennustuksissa, loitsuissa, amuleteissa ja monissa muissa tarkoituksissa. Jokaisella riimulla on foneettisen arvonsa lisäksi esoteerinen merkitys. Ne merkitsevät sanaa tai käsitettä, jolla on suuri merkitys ihmisten elämässä. Kaikkien riimujen taustalla on oma tarinansa ja yhteytensä Jumaliin. Näitä yhteyksiä ja tarinoita käytettään hyväksi laadittaessa riimuennustuksia.

On suositeltavaa, etteivät asiaa paremmin tuntevat jäljennä muita kuin yksinkertaisimpia riimuja. Tällä saattaa olla yllättäviä vaikutuksia...

Flanaessin Riimut: 

Aarre Aika Aisti, aistit Avain
Demoninen, Demonivoima Elektron Elementaalinen Elementaaliset ulottuvuudet
Elinkaari Elämä Epäilys Epävarma, kyseenalainen
Hallinta, omaisuus Harvinainen puu Hopea Hyvä
Ilma Jalokivi Jumala Jättiläinen, valtava
Jää Kaikkeus, kaikki Kangas Keskimmäinen, keskus, sydän
Kirjakäärö, kirjoitus Kulta Kuninkaallinen, kuningaskunta Kunnia
Kuolema Kupari Liike, matkustaminen Lohikäärme, paha seuraaja
Loputon, ääretön Lyhyt, lähellä Maa Mauste
Mene Messinki Mietetön, hulluutta aiheuttava Myrkky
Naaras Norsunluu Olemassaolon ulottuvuudet Orja, vanki
Pahuus, paha vainooja Paha palvelus, paha palvelija Paha voima, tuhoava voima Petos, petollinen
Pimeys Pitkä, kaukana Platina Pyhä, pyhyys
Raakapuu päivä Rae, kylmä myrsky Rauta
Regeneroida Rikki, helvetillinen Ruoka Salaisuus
Seis, pysähdys Seuraaja, yliluonnollinen katselija Soihtu Taikavoima, paha, ja hyvä
Takaa-ajo Talo Totuus, miekka Tuli
Tuntematon Turkis Uros Vaarallinen, tappava
Valo Varoitus, vaara Vastamyrkky Vastaus, ratkaisu
Vastustamaton, ylivoimainen Vastustus, vastakkainen Vesi Viha, riita
Voima Voitaa, voitto Yksityinen Yliluonnollinen apu
Ystävällinen

 

Hepmonalandin Riimut: 

Ilma, kaasu
Eläin
Syntymä, luominen
Palkkio
Rakennus
Karja
Pimeä, yö
Kuolema
Uni
Maa, Kivi
Paha
Nälänhätä
Pelko, pelottava
Nainen, naaras
Tuli
Hyvä

 

Paluu sivuston alkuun